Monday, 4 January 2016

VUOSI 2015 TIIVISTETYSTI

Mitä kaikkea tapahtui vuonna 2015? No aika paljon kaikkea kivaa ja ei niin kivaa, mutta tässä postauksessa kurkataan vaan muistoihin parhaimpiin. Vuosi oli onnistunut, oikein mukava. Tein paljon uutta ja jännää ja niin kuuluukin. Tänä vuonna sama homma, uusia haasteita ja elämyksiä!!

c

Vuosi alkoi ihan kivoissa merkeissä, ei kuitenkaan niin kivoissa kun tämä vuosi! Talven ja kevään kuukaudet mulla meni paljolti koulujuttujen parissa, lukiota viimeistellen. Oli viimeiset kirjoitukset ja jännättiin saako sitä lakkia painaa päähän sitten kesällä. Kirjoitukset sujui hyvin ja viimeiset hetket koulussa oli ikimuistoisia.. Aloitin myös tammikuussa valmentamaan edistyneet junioreiden cheerjoukkuetta!

e

Yksi vuoden ikimuistoisimmista päivistä oli penkkarit ja risteily! Olin kuullut päivästä paljon hyvää, mutta se osottautuikin odotuksia paremmaksi. Meillä oli huikee päivä, ihan mahtava bussimatka kohti laivaa ja pitkä juhlan täyteinen yö laivalla tanssahdellen. Oli niin mukavaa nauttia lukiokavereiden seurasta, niitä viimeisiä hetkiä.. Postausta noista hetkistä voitte lukea TÄÄLTÄ

zz

Pian mulla alkoi kesäloma.. Se alkoi jo hyvissä ajoin ennen kesän kuukausia :-D En saanut töitä, joten aika rennosti päivä kerrallaan eläen mentiin.
Huhtikuun lopussa koitti myös Indiedays Blog Awardsien aika, jonne suuntasin Jennin kanssa. Oli oikein mukava viikonloppu Helsingissä ja bloggaajakamuja oli jälleen ihastuttavaa nähdä! Postausta kemuista voitte lukea TÄÄLTÄ

s

Sitten koitti SE päivä. Mä painoin valkolakin päähän. En olis uskonut, en osannut edes kuvitella tuon päivän koittavan mutta siinä mä olin, valmistuneena yhtä iloa täynnä! Valmistumispäivä oli onnistunut just eikä melkeen. Täydellinen sää, ihanat vieraat ja onnistuneet jatkot. Musta tuli ylioppilas!! Yo- postaukseen TÄSTÄ

Juhlien jälkeen suunnattiin myös Seinäjoelle, minä käymään pääsykokeissa. Loppukesästä ne hyvät uutiset myös tulikin, koulupaikka napsahti! 

18968952046_30fd5db539_o19753192318_726ff67ed2_o19724088646_4cf4f687be_o20455651926_15bd0304be_o20374428078_bb72c87a0b_o20884650501_000d61de7f_o

Kun koulu oli virallisesti naputeltu loppuun, oli aika nauttia kesästä ja sen tarjonnasta. Kesällä riitti menoa ja toimintaa, mikä oli oikein kiva sillä menevää tyyppiä olen! Kesäkuussa nautittiin vaihtelevista säistä, mutta se ei lannistanut sillä heinäkuussa suunnattiin jälleen Rodokselle! Reissu oli jälleen onnistunut ja yksi kesän kohokohtia ehdottomasti. Rodoksen höpinöitä löydätte täältä, täältä, täältä, täältä, täältätäältä, täältä, täältä, ja täältä.  Huhhuh kun monta postausta .. :-D

Kesän kohokohtia oli myös ehdottomasti omat 19- vuotis synttärit, joita juhlittiin vuokratussa mökissä aivan ihanalla porukalla. Samalla pidettiin ns. heihei juhlia, kun osa suuntasi pois kaupungista kuten myös me Seinäjoelle pian. Synttärikekkereistä postausta näette täältä.

Synttäreiden jälkeen lähdettiin mun elämän ensimäisille festareille, Weekendeille. Oon hehkuttanut tähän mennessä kaikkia suuria tapahtumia joten hehkutan tätäkin! Onnistunut viikonloppu, ei muuta tarvitse edes sanoa. Weekendien jälkeen käytiin myös Jyväskylässä järjestettävissä Sunsetpark- festareilla, jotka osottautuivat pienestä koosta huolimatta myös oikein kivoiksi.

20812896308_aaf7f803ff_o

Vielä muutama päivä ennen muuttoa Seinäjoelle, juhlittiin veljen rippijuhlia. Pakkaus oli tuossa vaiheessa täydessä touhussa ja jännitys alkoi hiipiä. Tänä vuonna tapahtui yksi elämän suurista asioista, mä muutin pois kotoa ja aloitin koulun ammattikorkeassa. Ekoihin kuukausiin Seinäjoella mahtui kyllä monenlaista muutakin, kuten muutto toiseen kotiin kyseisellä paikkakunnalla :-D Mutta nyt onneksi ei ole tarvinnut tästä mihkään lähteä ja hyvillä mielin elellään täällä. Syksy ja alkutalvi oli täynnä opiskelijakekkereitä ja vielä pientä kouluun tutustumista.

22766333441_58bb8e1f95_o22090167044_307741ec8c_o

Syksyn menoihin mahtui mukaan myös vuoden toiset Blog Awardsit, Indiedaysin nämäkin. Reissussa matkassa jälleen Jenni ja illan seuralaisina myös ihanat Nora ja Tiina. Näistäkin kemuista löytyy postausta täältä.

22934590222_e1015d8bc5_o23490203705_2419b516c0_o1930808_1114242038585862_7724806825515235321_n

Vuoden loppuun mahtui myös paljon cheertreeniä uudessa joukkueessa, SMK-kilpailut, tyttöjen vierailua Seinäjoella, uuden puhelimen hankintaa, lomailua, ihana joulu, onnistunut reissu Rukalle ja vuoden kruunasi vielä UV- hulinat.

Näin läpikäytynä aika magee vuos. Suurimpina mieleen jäi valmistuminen, weekendit ja muutto. Vaikka vuoteen mahtui näiden lisäks ikävempiäkin asioita, voin todeta tästäkin vuodesta sen että jippii jihuu. Mutta nyt vihdoin ja viimein mä lopetan vuodesta 2015 puhumisen. Riittää ja ehkä tekin ootte näitä postauksia jo lukeneet ihan tarpeeksi. Nyt hiljenen, olipahan tekstiä. Kiitos ja hei!

Mikä oli sun vuoden 2015 kohokohta?

8 comments:

  1. Sun vuoteen on kyllä mahtunut kaikenlaista ja on ollut kiva seurata mukana näin ruudun välityksellä :) Omaksi vuoden kohokohdaksi täytyy kyllä sanoa se ylioppilaaksi valmistuminen! Mieletön fiilis kun monen vuoden työ palkittiin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. oi kiva kuulla:) Ja jep se kyllä oli! Jotenkin tuntu niin epätodelliselta, "nytkö mä jo olenkin ylioppilas" :-D

      Delete
  2. Ihania juttuja! :)

    Mun vuoden kohokohta oli ehdottomasti viikon Sunny Beach reissu viiden parhaat ystävän kanssa! Se oli jotain niin täydellistä, että itku silmissä katselen niitä kaikkia kuvia...:D Olisi ihanaa, kun vaan olis lomaa ja sais vaan OLLA, niin ja ne +25 astetta! Ei tätä -17... Sen viikon eläisin uudelleen kyllä ihan koska vaan!

    essi-bltn.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi vitsit mä muistan sen :D luin sun blogista niitä postauksia ihan kateellisena yyyh. Mut jeeeee mekin ollaan lähössä kaveriporukalla ulkomaille tässä ennen kesää ei vitsit *.* En oo ikinä ollu kaveriporukalla reissaamassa joten en malta oottaa just kun on lukenut kaikista ihanista kaveriporukoiden reissuista ja muuta jejejeje

      Delete
  3. Ihania kuvia tässäkin postauksessa, niinkuin sulla aina... :) Oli jotenkin mahtava huomata postausta selatessa, että tää ja toi kuva on tuttu ja muistan tän ja ton postauksen ja niin edelleen :D Odotan innolla taas uutta vuotta ja uusia postauksia sunkin blogissa, näitä on aina kiva lueskella :)

    Mun vuoden kohokohta oli varmaan mun 18-vuotissynttärit ja niitä seurannut ajokortti ♥

    Ihanaa uutta vuotta sulle !!

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikää miten ihana kommentti! <3 Kiitos paljon ihana!
      Ja 18-vuotissynttärit ja ajokortin saaminen oli kyllä ihan mahtavaa :-D!! Ihanaa vuotta myös sulle!

      Delete