Monday, 29 December 2014

GOOD MORNING

Huomenta, vai pitäisikö sanoa jo päivää? Ihanan pitkät yöunet takana, rentoutunut ja levännyt olo. Kerrankin hyvä maanantai hahah. Aamu alkoi verhot aukaisemalla ja voi että miten kaunis näky. Pakkanen toki miinusta mutta valkea maa ja pitkästä aikaa auringon valoa! Täydellinen keli olisi ottaa kuvia ulkona, mutta tällä kertaa vietän löhöilypäivää laittautumisen ja kuvien sijaan.
Kävin hakemassa postin ja otin muutaman kuvan ulkona. Lumi narsku ihanasti jalkojen alla ja pakkanen kiristi poskia ja nenänpäätä. Tähän aikaan vuodesta olisi ihana olla lapissa... Kuvien jälkeen viritin itseni ikkunan ääreen koneelle jotta maisemista voi nauttia näinkin käsin, iso kulho rahkaa ja hyvää musiikkia. Näin on hyvä aloittaa uusi viikko.

IMG_0115IMG_0141IMG_0116IMG_0125IMG_0146
Muutama suklaa, olisi näistäkin päästävä keskiviikkoon mennessä eroon. Ajattelin ehkä lähipäivinä kirjoitella mun uudenvuoden jälkeen alkavasta aika tiukasta kurista treenin ja ruoan suhteen... Jos se kiinnostaa?

Aleostoksillakin tuli käytyä ja hyi ei enään ikinä. Jos saisin kierrellä kaupoissa yksin ilman kiirettä ja valtaisia ihmismassoja olisin onnellinen, se nyt kun ei kuitenkaan ole mahdollista. Pyörähdin lauantaina sekä sunnuntaina kaupoilla ja sunnuntai olisi kyllä ollut parempi vaihtoehto. Nyt ymmärrän miksen koskaan ennen ole käynyt aleostoksilla juuri ensimäisenä päivänä, sen porukan määrän takia. Sovitukseen sai useassa kaupassa odottaa monen monen tovin ja sama homma kassoille. Ei se mitään herkkua ollut, mutta tuli muutamia juttuja löydettyä.

Lähinnä käytin lahjakortteja ja ostin tarpeellisia juttuja. Muutama yllätyslöytökin tuli tehtyä ja yhden ostoksen pistin tulemaan nettikaupasta, kun liikkeessä ei ollut. Olen tyytyväinen löytöihin, ei tälläkertaa mitään hirmuisia määriä, jospa sitä säästelisi rahaa kevään menoihin!
Alusvaatteita, korvikset, meikkiä, jotain juhlavampaa...

IMG_0092IMG_0106IMG_0113IMG_0109IMG_0114

9 comments:

  1. Tee ihmeessä postaus treenistä/ruuasta! :)

    ReplyDelete
  2. Ite oon tällä hetkellä lapissa,mutta ei täällä nyt niin ihanaa koko ajan oo kun aurinko ei nuose ja pakkasta -30, joten ei tee edes mieli lasketella:D Mutta onhan tää ihana lumimaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. aijaa nii no ei kova pakkanen kyl kiva oo :D

      Delete
  3. oiii nuo mustat rintsikat mistä ne on? <3 niin hienot!

    ReplyDelete
    Replies
    1. ne on niin hyvät päällä! h&mltä, ihana löytö :)

      Delete
  4. mun mielestä tommoset ruokatreeni-postaukset joissa hehkutetaan kurinalasta elämää, on kauheen kliseisiä heti vuoden alussa tehtynä, koska about joka toinen ihminen kertoo kuinka kauheesti meinaa tehdä muutoksia kropalleen jne, mutta harva oikeesti toteuttaa ne ihan konkreettisesti. Jos mä oisin sä, niin tekisin ehkä niin, että kertoisin vähän miten oisin muokkaamassa treeniä/ruokavalioo, mutta en tekis mitään tosi isoo postausta siitä, vaan sitten keväämmällä kun tuloksia alkaa syntyä, niin tekisin jonkun ison postauksen, jossa kertoisin että miten muutin ruokavalioo ja treeniä tammikuussa ja sit ennen ja jälkeen kuvia ja miten keho on kasvanut (todnäk sulla on tavotteena saada enemmän lihaksia + pienempi rasvaprosentti) yms :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. samaa mieltä. ihan naurettavaa touhua. vuodesta toiseen.

      " train in silence. let your results be your noise. " - viisaita sanoja.

      Delete
  5. Joo tee ihmeessä postaus ensivuoden treenistä ja ruokavaliosta! Jospa se tarttuis mullekkin :D
    http://lyyjaava.blogspot.fi/?m=1

    ReplyDelete