Tuesday, 18 November 2014

OLEN PETTYNYT

IMG_9950
Kuva ei liity postauksen sisäältöön millään tavalla.


Kuten jo aikaisemmin mainitsin, syksyn yo-tulokset tulivat kouluille eilen. Ja kuten otsikosta voitte päätellä, olen pettynyt saamaani tulokseen.

Mä aloitin jo kesällä lukemaan läpi kirjoja, selailin ja pistin silmälle itselleni vaikeimpia asioita ja kartoitin mikä aihealue tarvitsee eniten opiskelua. Syksyn tullen aloitin sitten suuremman työn ja abikurssilta ideoita saaneena päädyin vähän eriliseen opiskeluun kuin yleensä.
Mä tein jokaisesta isommasta kokonaisuudesta käsitekartan ja liitin sen yhteyteen siihen liittyvät käsitteet ja teoriat. Niitä kertaillen ja kirjoja lukien mä oikeastaan vein loppusuoralle mun kirjoituksiin lukemisen.

Ei ollut kuitenkaan helppo syksy, ja osittain muiden tapahtumien piikkiin voi joltain osin huonon menestymisen pistää. Meillä kotona, tai lähisuvussa tapahtui ikäviä asioita jotka aiheutti omanlaisensa stressin ja vaivan vaikkei niitä tietoisesti ehkä ajatellut. Pari viikkoa ennen kirjotuksia oli siis aika ahdistavia, vaivaavia ja keskittymistä häiritseviä. Mutta kaikesta huolimatta, mä omasta mielestäni opin asiat hyvin ja olin tyytyväinen siihen mitä olin saanut aikaan kaikesta huolimatta!

Kun koitti kirjoituspäivä, se ei ollut ehkä kokonaisuudeltaan se ihanteellisin. Ensinnäkin kyseessä oli mun ensimäiset yo-kirjoitukset ja itse se jännitti mua todella paljon. Stressasin jopa eväistä ja siitä millaisen kynän otan ja miten pukeudun yms. Kaikesta voi stressata.
Kun sain koepaperin eteeni ois voinut mun ilmeestä päätellä aika paljon. Moni tehtävä väläytti vain suuria kysymysmerkkejä mulle ja ajattelin suoraan sanottuna että ei hel*etti tästä mitään tule. Kuitenkin kun kirjoittelemaan aloin, sain paperille kaikkiin 6 valitsemaani tehtävään vastattua yllättävän hyvin. Olin siis kokeen jälkeen aika tyytyväinen siihen miten suoriuduin omasta mielestäni. Kokeen aikana kuitenkin vallitsi pieni häiriötekijä nimittäin tietoinen kiire. Ikävä kyllä, pois lähteneen Ukkini hautajaiset olivat heti kirjoitusten perään ja vaikka tiesin, että voin myöhässä mennä oli tuolla jossain takaraivossa joku oma kello tikittämässä kokoajan, kuinka aikaa menee kuinka sitä ei muka enempää ole. En voi siis millään tavalla pois sulkea niitä hektisiä viikkoja ja itse päivän tapahtumia, etteikö niillä ollut mitään merkitystä mun panostukseen, onnistumiseen ja niin.

Loppujenlopuks, kuten jo sanoin olin tyytyväinen ja suht varmin mielin poistuin kirjoittamasta jo muistaakseni kahden aikaan. Alustavan tuloksen sain tietää jo seuraavalla viikolla ja se se vasta hymyilytti.
Opettaja antoi minulle huimat pisteet (omassa mittakaavassani) ja viimevuosien taulukkojen mukaan sain pistettä paria vaille M, eli kolmanneksi parhaan. Alustavani oli siis erittäin vahva C, ja siihen olin tyytyväinen. Tavoitteeni on ollut se, että jokaisesta kirjoittamastani aineesta/kielestä tahdon vähintään C:n saada ja se minulle riittää. Tyytyväinen Jatta siis tuossa vaiheessa.

Palataan nyt kuitenkin tämän kilometriselostuksen jälkeen siihen oleellisimpaan, elikkä lopulliseen tulokseen. Mä olin aika varma että sieltä tulee C, koska niin lähellä M:ää alustavan pisteet jo oli, mutta toisin kävi. Sain YTL:ltä 14 pistettä !? mikä on siis huimasti vähemmän kuin alustavat pisteeni. JA kyllä, ei mennyt niin kuin olin luullut. Sain Psykologian kirjoituksista B:n.

Mä oon pettynyt, ei yhtään sitä mitä lähdin hakemaan. Valitsin Psykologian kirjoitettavaksi siksi, että se mua kiinnostaa ja olen siinä hyvä. Joten en todellakaan tyydy siihen mitä sain. Vaikka B on heti C:n jälkeen, on se silti jotenkin niin huono MINULLE, jollekkin muulle se kelpaa varsin hyvin.
Noh, tästä koko härdellistä oppineena suuntaan ensi kevään kirjoituksia kohti enempi paremmin asennoituneena ja suurempi tsemppi päällä ja kyllä vain, kirjoitan Psykologian heti ensi keväänä uudelleen. Aineen koepäivä on mulle tyhjä, joten en mä mitään siinä menetä jos lähden edes yrittämään parempaa, yhden arvosanan nousua edes. En tiedä riittääkö mulla aika panostaa Psykologiaan sen enempää kuin nyt syksylläkään, mutta parempi tulos jää voimaan joten pakko vaan antaa mennä ja yrittää. Keväällä mua kuitekin odottaa 7 erilistä kertaa kun puuhailen jokin yo-jutun merkeissä. Avatakseni hieman; Englannin kuuntelu, Englannin kirjalllinen, Äidinkielen esseekoe, Äidinkielen tekstitaitokoe, Matematiikka sekä Terveystieto ja uutena lisänä Psykologia uusiksi.

En voi sanoa että olisi mitenkään rento tuo kirjoituspläänini, mutta minkäs teet kun kolmeen vuoteen käyt ja syksyllä kirjoitit vaan yhden, jonka senkin uusit. Ei voi muuta tehdä kun isoa tsemppiä kiriä päälle ja panostaa 110%. Onneksi keväällä alkaa lukuloma, joten opiskelu on paljon helpompaa, enemmän aikaa. Silti tuleva kauhistuttaa mua, entä jos en pääse jotain läpi? Entä jos en valmistukkaan ensi keväänä? Entä jos en saa itseäni mielyttäviä tuloksia?
Mitäpä siihen sitten sanomaan, yrittänyttä ei laiteta, eikös se niin mene!


Tämä postaus siis avatakseni teille miten mulla meni yo-kirjoitukset syksyn osalta ja mitä tuleva tuo. Otan mielläni vinkkejä kokeneilta vastaan, varsinkin mun tilanteessa kun kirjotettavaa on se viisi, aluksi piti olla neljä. Kaikki vinkit otetaan vastaan, vaikka monia ideoita mulla itselläni jo on. Pahoittelut myös teille, jotka käytte muuta koulua kuin lukiota, ettekä tästä ymmärrä mitään, en mäkään meinaa edes vieläkään ymmärtää.

Noh näin meni mulla, mutta huonomminkin olisi voinut mennä. Koe oli vaikea, niin on koko Psykologia itsessäänkin. Mä kuitenkaan en ole luovuttaja ihminen, enkä varsinkaan tyydy vähään vaan taistelen sen minkä pysty, että saan jotain parempaa.

Tässä linkki tämän syksyn Psykologian kokeeseen.
http://oppiminen.yle.fi/sites/oppiminen.yle.fi/files/yo-kokeet/psykologia.pdf

 Vastasin kysymyksiin 1, 2, 4, 5, 7 ja +9

35 comments:

  1. jäi vähä häiritsemään että miks kirjotat esim Ukki Psykologia Matematiikka yms. isolla? Ja voi ei harmi että sulla meni noin huonosti :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ehkä se nyt ei ollut olennaisin miten ne kirjoitan..

      Delete
  2. Pisteet riippuu paljon myös muiden kirjoittajien tasosta ja varmaan osuutensa oli sillä että oli eka kerta. Mutta tsemppiä ensi keväälle :) T. viime vuoden abi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo on totta, ja sen tiedänkin! Kiitos :)

      Delete
  3. Ompa ärsyttävän iso pisteitten lasku ollu :o mutta tsemppiä sulle keväälle! Mulla oli sama tilanne nyt syksyllä että 7 kertaa yo juttuja mutta ei auta muuta kun päivä kerrallaan..

    ReplyDelete
  4. Mä en uskaltanut lähteä psykaa kirjottamaan viime vuonna, vaikka ajattelen myös olevani siinä hyvä. Meidän psykan opettaja nimittäin pelotteli aika tehokkaasti sen kokeen vaativuudesta.

    Voin kyllä kuvitella tuon tunteen. Mulla kävi toisinpäin, että jo kerran kirjoitettu bilsa lähti keväänä a:na, mutta tulikin c:nä takaisin. Olin aikaisemmin kirjoittanut siitä b:n (olin 40 asteen kuumeessa syksyllä...) ja silloin kevään kokeen aikana tuntui, että tämä on läpi jo ja antaa olla, lähden pois. Jostakin kumman syystä sain parempia tuloksia rentona ja vähän hutiloiden, mitä armottomasti jännittäen. Sama on nyt tapahtunut korkeakoulussa, että hyvin menneet tentit tulee takaisin 2 ja ne hylätyltä tuntuvat tuleekin takaisin vitosena.

    Mutta lycka till kevääseen! :)

    ReplyDelete
  5. Äh, varmasti tuntuu turhauttavalta. Kannattaa kuitenkin unohtaa huonosti mennyt kirjotuskerta ja alottaa ihan puhtaalta pöydältä keväällä :-) Keväällä on onneks lukulomaakin ennen kirjotuksia ja se kannattaa kyllä hyödyntää! Kantsii tehä jonkinmoinen lukusuunnitelma ja myös noudattaa sitä. Rentoutuminen on tietty myös tärkeetä. Nää neuvot oli ehkä vähä kliseitä mutta ne myös toimii - ainakin omalla kohdalla. Paljon tsemppiä kevääseen! :-)
    Terv. Kevään 2014 ylioppilas

    ReplyDelete
  6. Itelle kävi ihan samoin uskonnon kanssa, lähti tosi vahvana C:nä ja tuli heikkona B:nä takas :/ mut ei auta kun yrittää uudelleen! Mutta kyllä tää tästä!

    ReplyDelete
  7. Itellä kans eka kirjotuskerta meni penkin alle ja sain hylätyn. Olin myös kuumeessa silloin. Mutta on silti erittäin tärkeetä kirjoittaa aluksi ainakin yksi tai kaksi erikseen, keväällä tai syksynä, kuin loput. Jokaisen kokemus yo-kirjoituksista on niiiin yksilöllistä. Nyt sä sitten tiedät millasta tasoa haetaan. Ja mun kokemuksesta yleensä keväisin taso kovenee, sillä usein syksyn kirjoittajat on uusijoita ja pisterajat saattaa olla (esim äikässä on ollut ainakin joskus näin) alhaisemmat. Ite pääsin terveystiedon läpi sitten syksyllä kun ei keväällä oikein skulannu, mut olin ainakin kokemusta rikkaampi. Kannattaa vaikka kysellä opettajilta missä sulla on heikkouksia, mihin kandee panostaa. Eritoten kielis ja matemaattisis aineis. Ne saattas kyetä helppaamaan sua. Samaten arvioida sitä omaa valmistautumista ja sitä miten oot aiemminkin oppinu parhaiten. Teetkö omia muistiinpanoja, jutteletko itekses vai jonku kanssa näistä asioista vai luetko vaan vai mitenkä nyt keksit :D Niin kauan kun sisäistät sen, että teet parhaas olosuhteisiin nähden, niin se on oltava tyytyväinen tuloksiin. Jos tietää että voi vielä parantaa, niin ei muutaku uusimaan. Ja vähän sitä itse kirjoittamista kannattaa hioa nyt ennen äikän kirjoituksia. Ne. On. Paaaaskaaa. Mutta ei niihinkään kuole :D
    Onnee ja menestystä keväälle! Kyllähän sä nyt yhen lakin saat :)

    ReplyDelete
  8. Psykassa ei riitä että handlaa sen kysyttävän asian ydinjutut. Täytyy osata myös yhdistää niitä muihinkin aineessa käytyihin asioihin ja oppiaineen ylittäviin tietoihin... ite kun kaks vuotta sit kirjotin psykan (ja toisenkin reaalin kans samaan aikaan) niin luin aivan hulluna ja tuntu että pää on ihan ylitäynnä psykaa. kursseistakin vain 9 ja 10.. ja se tuli sit just ja just E:nä vaikka mäkin omasta mielestäni olisin enemmän ansainnut. jälkikäteen ymmärtää että siellä olisi vieläkin enemmän pitänyt kirjotella asioita eikä vain niitä muutamia tiettyjä faktoja. Sen sijaan tämä toinen reaali, jonka lukeminen jäi hyvinkin vähälle ja jonka kokeeseen mennessä yritin olla rento koska ''ihan sama, panostin toiseen jo niin paljon että kunhan yks mneee hyvin'' kappas keppanaa se jäikin tosi lähelle L :D eli keväällä sen lisäks että pänttäät tietoa niin yrität opetella rentoutumaan ja luottamaan omiin kykyihisi.

    ReplyDelete
  9. Jutteliks sen ope kaa et mite ne pisteet heitti noi paljo???

    ReplyDelete
  10. Hei tsemppiä kevääseen! Mulla itellä oli pari vuotta sitte ihan samalainen tilanne, samat viisi ainetta samana keväänä, eikä aikaisempaa kokemusta kirjoituksista ollu (tosin tää johtu siitä että kukaan ei kertonu mulle ykkösellä että mun pitäs valita niitä kursseja niin että voisin kirjottaa syksyllä :-D)
    Olihan se rankkaa, enkä muita vinkkejä osaa antaa kuin että alota lukeminen ajoissa! Ja onneksi terveystieto ja psyka tukee toisiaan nii vähän helpottaa :-)

    Terkuin en lukenut terveystietoa kun 40 sivua kertauskirjasta ja sain C:n :-D

    ReplyDelete
  11. Oli kyllä ihan helvetin ärsyttävä postaus

    ReplyDelete
  12. Monesti syksyllä on reaalin aineissa myös kova taso sen takia, että ne jotka on hyviä siinä, käy tekemässä sen ns. alta pois. Hyvä että lähet heti uusimaan, on kuitenkin hyvä lukupohja alla ja keväällä tiiät jo, millasta vaaditaan. Ite kirjotin äikän muinoin kahteen kertaan, kummallakin kerralla kummatkin aineet (siitä on niin kauan että olit pelkät aineet :D) lähti pistettä vaille L:inä ja tuli takas M:inä... Sillon se vitutti suuresti, varsinki ku ei päässy heti opiskelemaan. Sulla menee varmasti rennommin keväällä, kun alla on kuitenki jo hyväksytty arvosana. Tsemppiä lukemiseen, kantsii lukee myös muuta alan kirjallisuutta ku koulukirjoja :)

    ReplyDelete
  13. Sielunkumppani ilmottautuu! Mulla oli vuos sitten tasan samat fiilikset: helvetinmoinen pettymys. Kirjotin syksyllä kaks ainetta, ja molemmat lähti ihan hyvillä pisteillä. Historia lähti pistettä vaille E:nä ja tuli takasin heikkona C.nä. Eikä kyse ollu ees valmistautumisesta, luin oikeesti siihen hissan kokeeseen yötä päivää. Ei tuntunu kauheen helpolta lähtee kohti kevään kirjotuksia, jossa oli 4 ainetta muutenkin kirjotettavana ja sit vielä nää kaks pettymystä korotettavana. Mutta kyllä kannatti; historian sain nostettua C --> E ja myös toinen aine nousi B --> M.

    Se koetilanne on tosi jäätävä ja ahdistava ilman mitään tollasia häiriötekijöitä mistä mainitsit, mutta kyllä se ekan kerran (ja hyvien eväitten :D) jälkeen alkaa sujua paremmin! Nyt kun sulla on jo kokemusta koetilanteesta, kokeeseen valmistumisesta ja psykan yo-kokeesta ylipäänsä, uskon kyllä että saat arvosanan nostettua. Kova työ palkitaan.

    Ja loppujen lopuks, ei sillä arvosanalla oo oikeesti niin paljoo väliä. Tiiän kyllä että vähän aikaa harmittaa jos siihen lopulliseen paperiin jää omalla asteikolla "heikko" arvosana, mutta voin melkein luvata että ei sua sinä juhlapäivänä jaksa kiinnostaa onko se psyka sitten B tai C. Väitän jopa, että se tulee olee yks sun elämäs onnellisimmista päivistä ja oot sen kovalla työllä ansainnu! :-)

    Mutta yrittänyttä ei laiteta joten nyt tsemppiä loppurutistukseen!! Sulla on parhaat lukiohetket vielä edessä päin ja just näissä hetkissä se kaikki työ palkitaan. :-)

    ReplyDelete
  14. Harmi juttu, että ei menny odotusten mukaan, mut jo tän postauksen perusteella voi päätell ettei essevastausten laatiminen oo sun vahvimpia puolia.. meinaan todella vaikea lukea ja ymmärtää kirjoittamaas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se vaan on opettajien mukaan :D ei tästä voi päätellä mitään kirjoitanhan mä tietenkin postauksen ja esseen ihan eri tavalla..

      Delete
  15. Et ollut siis lukenu tarpeeks. Turha siinä mitään stressiä tms muuta "syyttää".

    ReplyDelete
    Replies
    1. no sun on turha sanoa mulle mitään tollasta, koska et tiedä tai ollut mun tilanteessa.
      toi on jollain tapaa aika töykeetä mitä sanot, koska et voi tietää yhtään millasta mulla oli viimeset viikot ennen tota ja se hetki. joo kyllä osa tekijä oli etten ollut lukenut, mutta en mä sanois noin niinkun sä

      Delete
    2. voi että, mulle välitty jotenkin ihan suoraan sun fiilikset ja alko myötätunnosta harmittamaan! tylsää että osu just tollaseen tilanteeseen kirjotukset, se vaikutus on oikeasti huomattava vaikka joku muuta väittäis.. hirveesti tsemiä ja lukuintoa keväälle!

      Delete
  16. kiitos kaikille kommenteista !!(:

    ReplyDelete
  17. ymmärrän sua hyvin, mutta viimevuoden abina voin sanoa, että ei oo mitään järkee alotta hirveesti aikasemmin lukemaan, yleensä asiat jää paremmin päähän jos jaksaa vetästä semmosen parin kolmen viikon himoputken jossa lukee intensiivisesti 6-8h päivässä. Tietty tää vaatii uhrauksia niiltä parilta viikolta, mutta sillon ne kokonaisuudet pysyy päässä paljon paremmin kun jos taas lukee hissukseen 3kk. Tietty riippuu kuin hyvin pohjatyö on tehty, jos kurssit on jotain vitosta nii sit ehkä kannattaa alkaa opiskeleen perinpohjaisesti, mut jos on ihan perus kasii niin kyl sillon tiukka kertaaminen riittää:) Reaalikokeissa vaikuttaa myös tosi paljon se kirjotustyyli ja jos ei osaa kirjottaa esseetä oikeen vaan latelee sinne kaikkee liirumlaarumii tai sivuttaa aihetta TAI ei ajattele monipuolisesta näkökulmasta niin sillon on vaikee antaa korkeita pisteitä. Eli ehdottaisin että mitäs jos ennen kevään kokeita kirjottelisit ihan muutaman ylimääräsen esseen (jos meet esim kirjottaan psykan) psykan jostain vanhoista yo tehtävistä ja antasit sun open ja äidinkielen opettajan korjata ne jollon saisit varmuutta kirjottamiseen ja ei ainakaan siitä sit jää kii? :) (tämä vinkki ihan vaan sen takia että tiiän niin monta ihmistä jotka on lahjakkaita äikässä ja kirjotellu ämmää ihan vaan hyvällä kirjotustaidolla ja vastaavasti asiat osaavan tyypin kokeet menny penkinalle kun esseessä ei oo ollu päätä eikä häntääkään). Tsemppii kuitenkin sulle tosi paljon kevääseen, turha tommosii läpipääsy juttuja on stressailla, aina on kompensaatiopisteet ja ei se oo nii maailmanloppu vaikka venyiskin syksylle! Kannattaa myös asettaa semmoset tavotteet jotka vastaa omaa taitotasoa esim jos on ka 7 tai alle niin voi olla kyllä tyytyväisempi alle ällän riveihinkin, jokainen on kuitenkin oma yksilö ja ei ne ällät sua määrittele:) + tosiasia on se et kun pääset kolmannen asteen kouluun niin kukaan ei tuu enää kyseleen sun yo todistuksen perään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se, millaista oppimista tavoittelee, määrää onko aikainen vai myöhäinen lukeminen parempaa. Jos tavoitteena on ulkoaoppiminen, ns. bulimiaoppiminen, voi parin kolmen viikon lukeminen olla ihan okei. Jos tavoitteena on syvällinen oppiminen ja asian ymmärtäminen, on opiskelun hajauttaminen pidemmälle aikavälille optimaalisin vaihtoehto.

      Psykologian ylppärit ovat luonteeltaan todella soveltavat ja niissä voi pärjätä vain, kun asiat oikeasti ymmärtää. Sen vuoksi itse kannattaisin pidemmän aikavälin opiskelutaktiikkaa. Sitä paitsi: eikä opiskella oppimisen vuoksi itsessään, ei sen vuoksi, että selviytyy tuskaisena ylppäreistä? Parin viikon himoputki viittaa jälkimmäiseen, ja sen on mielestäni surullinen lähtökohta opiskelulle.

      Mutta niin. Psykologian ylppärit ovat todella soveltavat, jonka takia ulkoa pänttäyksellä ei pääse kamalan pitkälle. Jos parhaimpiin arvosanoihin pyrkii, ei riitä, että pänttää esimerkiksi kiintymyssuhteen määritelmää ja vierastilannemenetelmän. Asia pitää ymmärtää: mikä merkitys sillä on, mihin muihin asioihin ja ilmiöihin se voi liittyä? Esimerkiksi tuon tekemäsi yokoken temperamentti-tehtävään kiintymystyylit saa sovellettua hyvin esim. goodness-of-fit käsitteen kautta. Psykan ylppäreissä ei luultavasti kysytä mikä on kiintymyssuhde - pitää itse hoksata, kuinka se voisi liittyä ja sopia johonkin tehtävään.

      Ehdotan siis, että pyrit asioiden ymmärtämiseen niiden pintapuolisen oppimisen sijaan. Et ilmeisesti vastannut kysymykseen, jossa piti vertailla Vygotskyn ja Piagetin teorioita - se voi viitata siihen, ettet oikeasti ole ymmärtänyt kyseisiä teorioita kunnolla. Toki olet voinut kokea muut tehtävät helpommiksi, mutta kuitenkin. Suosittelen myös aivoalueiden, neuropsykan ylipäätänsä, opettelua, niistä tulee yleensä nopeimmat ja helpoimmat tehtävät. Ne saa lisäksi liitettyä joka tehtävään.

      Tsemppiä <3

      Delete
    2. tarkotin lähinnä sitä että jos asiat on opetellut jo aikasemmin niin eihän sillon ylppäreihinkään tarvi OPETELLA mitään uutta, vaan riittää kertaaminen ja se syvällinen oppiminen on tehty jo aikasemmin kurssin aikana:) jos asiat on opiskeltu tunnilla niin ei sillon tarvi mitään piiiiitkää yo lukemista, koska sitä asiaa ollaan opiskeltu lukiossa sen koko kolme vuotta eli aika pitkään. Mutta joo miten vaan, ite kirjotin tolla taktiikalla Een paperit ja suoraan ykkösellä sisään yliopistoon, eikä vois enää vähempää kiinnostaa mitä jossain lukion kursseilla opin kun nää aihealueet on aika ufoo heti alusta alkean:D En siis pitäny yo opiskelutaktiikkaa mitenkään surullisena, sillä tavotteena oli saada hyvät paperit ja ne sain ja tiedän että ei ois onnistunu taas semmosella luenpa kaksi sivua päivässä vauhdilla. Mutta jokainen tyylillään, toisillä tää sopii ja toisille ei.

      Delete
    3. + ei mulle ollut mitenkään tuskasta suhtautua siihen että kaks viikkoo luen intensiivisesti asiat, jos oisin tehny joku 3kk lukusuunnitelman oisin stressannu itteni hengiltä enkä varmaan ois saanu noudatettuu sitä:D olemme siis yksilöitä just saying enkä todellakaan oo nyt selittämäs et tää on ainoo oikee tapa opiskella jne, kunhan vaan tuon myös oman näkökantani peliin koska sillä ihan hyvät tulokset saavutin ja en tosiaan mikään kympin oppilas oo ollu, ka tasan 7 päättötokarissa.

      Delete
    4. Sellanen puolustuspuhe :-D
      Kommentoin tosiaan Jatalle ja koitin antaa hyviä vinkkejä. Tiedän, että opetussuunnitelmat asiat on opiskeltu jo kurssien aikana ja ideaalitapauksessa ne on silloin opiskeltu syvällisesti, jolloin kertaus riittää hyvään arvosanaan. Jatan arvosana ei kuitenkaan viittaa siihen - en usko, että kukaan syvällisesti opiskellut saisi B:n kirjoituksista. Ja vaikka varmana kärjistätkin, pakko sanoa ettei pitkälle aikavälille tarkoitettu opiskelu tarkoita kahta sivua päivässä. Itse luin yhtä aihepiiriä tietyn ajan (niitä, jotka vähiten hallussa piempään kuin jo-osaamiani aihealueita), opiskelin asiaa muistakin lähteistä, saatoin katsoa videoita, yhdistelin asioita muihin ilmiöihin ja kokonaisuuksiin.

      Tietysti kaikilla on omat motiivinsa kirjoituksiin, kaikki ovat omanlaisia oppijoita ja stressinsietäjiä, ymmärrän sen hyvin. Toisille se on vaan tapa saada lisäpisteitä pääsykokeisiin, toisille alkuponnahdus opiskeluun korkeammalla asteella. Itse opiskelen nyt yliopistossa lukiossa opiskelemaani ainetta ja sen sisältö on ainakin ekana vuonna ollut todella samanlainen kuin lukion oppimäärä. Yhdessäkin tentissä oli samanlainen tehtävä kuin ylppäreissä. Eli ei kaikilla mene yliopisto- tai amkelämä heti ufoiluksi oppisisältöjen suhteen. :-D

      Kommenttini tarkoitus ei siis ollut mitenkään "haukkua" tjs sinua, kunhan toin toisen näkökulman yokirjoituksiin opiskelemiseen. :-)

      Delete
  18. ainiin ja vielä sitä, että psykassa aineenopettajat antaa tosi lepsusti kiitettäviäkin numeroita, kun taas yo-kokeissa taso on oikeesti tosi kova ja asioita pitää tajuta yhdistellä jne eli ei kannata suoranaisesti verrata kurssiarvosanoja yo kokeen arvosanoihin. (Nimimerkillä psykan kaikki kurssit lukematta läpi, ka9 ja jos oisin menny kirjottaan niin tuskin oisin saanut A:ta parempaa:D)

    ReplyDelete
  19. +terkka on tunnetusti helppo reaali mistä hyvät kirjottajat saa E-L ihan tosi iisisti (koska siellä on myös paljon niitä tosi heikkojakin kirjottamasa jotka saa ne aat), eli jos amkii meinaat hakee niin sinne otetaan vaan yhdestä reaalista alkupisteet joten ei toi yks koe vielä maailmaa kaada:) Nimimerkillä terkan ka 6 kirjotuksista L :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. TT on just semmonen aine mitä ihmiset luulee helpoks mutta on vaikee;) Mutta onnee sulle jos sait noin hyvän vaikka kurssit menikin huonosti:)

      Delete
  20. I feel you! Jouduin itsekin pettymään psykan osalta kun tsekkasin Wilman ja huomasin yo-tulokset. 1 piste vajaa E... Jep, onhan M:kin ihan hyvä, mutta siihen en nyt vaan voi olla tyytyväinen kun se eximia (jota tavoittelin) jäi niin pienestä kiinni. Sun asenne on kohdillaan ja tosiaan uudella tsempillä vaan kohti kevään kirjotuksia! Psykologia tukee hyvin terveystietoa, eli jos vaan jaksat niin kannattaa lukee sitä psykaa tosi kovasti!

    ReplyDelete
  21. Itse valmistuin ylioppilaaksi viime keväänä ja kirjoitin kans samat aineet kuin sä, paitsi terveystieto oli mulla pakollinen ja psyka ylimääräisenä. Terveystiedon kirjoitin jo syksyllä: luin siihen kaksi viikkoa ihan hulluna ja laadin kans samanlaisia käsitekarttoja ja luin kirjaa yliviivaustussin kanssa. Toi tussi onkin yks vinkki - sen takia on aina pakko lukea teksti kunnolla ja sisäistää se, kun pitää yliviivata se tärkein kohta! Monesti nimittäin itse ainakin luen tekstiä mitään kunnolla ymmärtämättä :D

    Itsellä syksyn kirjoitukset meni paremmin kun osasin edes odottaa - sain arvosanaksi E. Tämä vaan entisestään nosti mun odotuksia kevään kirjoituksien kannalta. Tuli sellanen fiilis, et mähän osaan ja toiveet muista arvosanoista vaan nousi. Hulluna sain vielä idean, että uusin terveystiedon keväällä. "Se meni noin hyvin niin vähällä lukemisella, niin että sit kun luen vielä vähän enemmän" tais olla se mun ajatus.

    Noh, lukulomalla en saanut oikein kunnolla luettua. Olin laatinut suuret aikataulut, mutta en niitä noudattanut. Syksyllä lukeminen oli helpompaa, kan saattoi keskittyä yhteen aineeseen. Nyt kaikki aineet painoi päälle. Äikkä ja enkku oli mun vahvuuksia, joten en niihin edes juuri lukenut. Niistä mulla oli myös korkeimmat toiveet. Äikästä M-L ja enkusta M-E... Matikka oli mun heikkous ja lopulta luin siihen vain kolme päivää. Mun veli tosin opetti mua, ja siitä oli suuri apu. Psykaa luin vain kaksi päivää... Lopulta mun arvosanat oli äikästä ja enkusta C ja matikasta ja psykasta B. Terveystieto ei noussut uusinnassa, mutta eipä ihme kun en siihen lopulta hirveästi kerrannut.

    En nyt oo varma mitä tällä romaanilla hain takaa :D ehkä pointtia, että jos laadit lukupäiväkirjaa, laadi se fiksusti. Älä tee siitä liian raskasta ja aloita ajoissa lukemaan. Pointtina myös se, että se ei kaada maailmaa, vaikka niitä toivearvosanoja ei saisikaan. Kun laittaa sen siihen perspektiiviin, että kuinka monta abia kirjoittaa ja kuinka monta prosenttia saa jopa hylätyn. Siinä mielessä taas tuntuu jo aika hyvältä. Musta myös B on siitä kiva, että ainakaan se ei ole se huonoin! :D

    Uusin äikän ja enkun tänä syksynä ja sain äikän korotettua M:ksi :) se mitä tässä jotkut muutkin ovat puhuneet niin vaikka ne arvosanat tuntuvat silloin abivuonna maailman tärkeimmältä asialta niin myöhemmin niitä ei jaksa enää harmitella. Pitää oppia olemaan ylpeä siitä mitä on saanut. Vaikka se B harmittaakin niin tärkeintä sillon keväällä on keskittyä siihen, että pääsee kaikista aineista läpi.

    ReplyDelete
  22. Mä annan suurena vinkkinä sen että terveystieto ja psyka samaan aikaan kirjotettuna tulee olemaan vaikeaa ku joudut lukemaan sen päälle 10 kirjaa. Kyllä, jotkut asiat voivat olla samoja mutta mää varotan, sulle tulee ihan helvetisti lukemista vaikka ehkä luuletkin(en tiedä) että terveystieto olisi helppo ainen ja sen pääsee tosta vaan läpi. Ja siihen lukumäärään lisäät äidinkielen, englannin ja matikan. en sano muuta kuin lycka till ja alota tosi ajoissa lukeminen!!

    ReplyDelete
  23. Monet on kertonu omia kokemuksia ja munkin täytyy kantaa korteni kekoon!:)
    Oon tän kevään ylioppilas, joten tapahtumat on tuoreessa muistissa!
    Kirjotin syksyllä ruotsin ja terveystiedon. Ruotsi oli ilonen yllätys: lähti tosi vahvana C ja tuli takas M! Mutta se terveystieto... Sieltä tuli B. Opettaja alko kuittaileen, että luitko tarpeeks ja tuliko sieltä nyt A vai mikä. Muutenkin harmitti (kursseista 10,10 ja 8) koska meni alakanttiin ja opettaja vielä lisäs sitä ärsytystä! Päätin totta kai mennä korottaan keväällä.
    Lukemisen alotin vuoden vaihteessa ja luin kahta kirjasarjaa rinnakkain. Alustavista tuli yks piste vähemmän kun syksyllä eli taas oli tulossa B. Se vitutuksen määrä oli sanoin kuvailematon! Mutta kun lopulliset pisteet tuli ne oli noussu yt 4 pistettä ja sain M!
    JOTENKA tsemppiä ja luota ittees!!:)
    Keväällä kirjotin äikästä B (suuri yllätys ja pettymys jälleen kerran) mutta ens keväänä sitäkin uusimaan. Uusiminen on kai oikeesti yleisempää kun moni luulee, vaikka ei se kivaa ookkaan:( Mutta onneks siihen on mahollisuus ja jos tulee välivuosi niin sillon on aikaa miettiä asioita ja lähtee uusimaan vaikka enemmänkin noita pieleen menneitä kirjotuksia:)
    Mutta vielä kerran tsemppiä sulle loppu lukioon!!:)

    ReplyDelete
  24. Tosi harmi että sulle sattu ikäviä juttuja just ylppäreiden aikaan, ne on muutenkin niin stressaavat :/ Että en yhtään ihmettele että ei menny ihan niinku piti! Mutta kullanarvoisia vinkkejä seuraavaan kertaan: kysymykseen kannattaa vastata mahdollisimman monesta näkökulmasta (sosiaalinen, biologinen, psyykkinen, yhteiskunnallinen jne.) eli just soveltaa! Opettele hyvin kaikki teoriat, Piaget, Erikson ja mitä näitä on, tärkeimmät tutkimukset esim. Banduran nukkekoe sekä käsitteet. Okei nää nyt varmaan tiesitkin mut kuitenki ja siis en usko että oli välttämättä sun lukemisesta kiinni vaan ihan oikeesti kaikki tollaset ikävät jutut vaikuttaa tosi negatiivisesti muistiin ja keskittymiskykyyn + ekat kirjoitukset. Ens kerralla tilanne on jo ihan toinen :) En tiiä mitä psykan kertauskirjaa oot käyttäny, mutta Anneli Vilkko-Riihelän kertauskirja on paras, piste. Siihen kannattaa oikeesti perehtyä! Ennen kaikkea luota ittees, oot opiskellu ne kaikki jutut jo aiemmin eli ne on siellä päässä jo. Meet sinne seuraavii kirjoituksiin sillä asenteella että jumalauta minähän osaan nämä jutut ja pystyn mihin vaan. Kyllä se siitä, tsemppiä! :)

    ReplyDelete
  25. Tsemppiä!

    http://www.lily.fi/blogit/40-hours-and-counting

    ReplyDelete