Saturday, 26 July 2014

Rodos - First days

Jatta: Ajattelin tässä ekassa Rodos- postauksessa kertoa vähän matkan fiiliksistä, meidän hotellista ja tietysti päivän tekemisistä. Meillä tosin ei ihmeellistä puuhaa ekoina päivinä vielä ollut, joten tää tulee tällein aika kevyesti höpöteltynä!

IMG_9531

Mua jännitti jo monta päivää ennen lähtöä pikkuisen, mutta suurin jännitys nousi vasta lentokentällä. En ollu ollut moneen vuoteen lentokoneessa, joten se oli ehkä se suurin syy jännitykseen. "Pysyykö tää muka oikeesti ilmassa, mitä tää heiluminen on...". Kaikki kuitenkin sujui hyvin! Itse matkaa ja olemista Rodoksella en jännittänyt oikeastaan missään vaiheessa yhtään, odotin sinne pääsemistä aivan älyttömästi!

Ennen koneeseen nousua kerettiin hyvin kierrellä lentokentän kauppoja ja nappasta jotain pientä syötävää.

IMG_9542

Lento Helsingistä kohti Rodosta lähti noin neljän aikaan päivällä. Saatiin tosi kivat paikat lentokoneesta ja viereenkään ei tullut meno eikä paluumatkalla ketään. Lento suju hyvin, vaikka pikku Jatta iha paniikissa välillä olikin..

IMG_9540

Lentokoneiden ruoka ei oo koskaan ollu oikeen mun mieleen, mutta onneksi sieltä pystyy ostamaan pientä herkkua. Saavuttiin Rodokselle lähes 4tunnin lennon jälkeen aika illalla ja hotellille päästiin vasta lähemmäs yhdeksän aikaan, jos oikein muistan. Käytiin hotellin baarista tilaamassa burgerit ja niiden jälkeen aikalailla paineltiin pehkuihin ja odottamaan innoissaan ensimmäistä kokonaista päivää Rodoksella!

IMG_9547

Meillä kuului matkaan hotellin buffeeaamiainen, joka oli kyllä oikein loistava! Mahan sai hyvin täyteen monipuolisilla antimilla ja oli valinnanvaraa mistä valita. Aamiaisen vuoksi siis joka päivä herättiin viimeistään 8 maissa, mutta ei se missään vaiheessa meitä haitannut.


Hotelli meillä tosiaan oli nimeltään Cactus. Se sijaitsi aivan saaren kärjessä ( en nyt osaa sanoa kumpi kärki), ja meri ympäröi melkein jokapuolella. Elli- beachille ja tuuliselle rannalle oli vain muutaman minuutin kävely ja allaskin meidän hotellilta löytyi. Eli lillumaan pääsi itse kukin minne halusi aivan milloin huvitti.

Sijainti oli myös välittömän meren läheisyyden lisäksi kauppojen kannalta oikein osuva. Rodoksen "keskustaan" matkaa oli vain kävellen noin vartin verran ja se tosiaan tuli käveltyä joka ikinen päivä..:_D Suosittelen hotellia sii mm. sen sijainnin vuoksi todella paljon!

IMG_9587

Oltiin myös varauksen yhteydessä klikattu itsellemme merinäköala huone, joka ei tuottanut minkäänlaista pettymystä. Yllä oleva kuva on mm. otettu parvekkeelta. Parvekkeeltä näki molemmat rannat ja kaunis auringonlaskukin näkyi meidän partsille.


IMG_9558

Allasaluekkin siis hotellilta löytyi, ja sinne meillä oli ensimäisenä päivänä suunta. Aamupalan jälkeen      vedettiin uimavetimet päälle unohtamatta aurinkorasvaa kuitenkaan ja suunnattiin altaalle. (Palanut mä en tällä reissulla yhtään! Hyvä rusketuspohja oli saatu jo suomesta ja muistin rasvata, ja se kannatti. Lane tosin vähän pääsikin jo ekana päivänä palamaan... Tuolla ei kyllä ilman aurinkorasvaa voi olla)


IMG_9563

Allasalue oli viihtyisä ja sopivan kokoinen. Matala allas pienimmille ja lähes 3metriä syvä allas vähän isommille vesipedoille.

IMG_9562IMG_9564


Ja sitten lisää hotellin hyviä puolia... Altaalla oli allasbaari, josta sai paljon eri juotavia ja syömisiä ja ruokien hinnat oli todella edullisia. Esim yllä oleva herkku; Pita Chicken Souvlaki maksoi vähän reilut 2euroa ja tuolla täytti kyllä mahan taas vähäksi aikaa. Muitakin perus ruokia, pitsaa, ranskalaisia salaatteja yms sieltä sai.


Tähän väliin vielä mainittakoon se hotellista vielä, että hotelli oli varsinkin tämmöselle vähän heikomalle kielten puhujalle oiva. Respassa,kaupassa, baarissa ja aamupalalla oli suomalaisia työntekijöitä joten asioiden selvitely ja hoitaminen oli helppoa. Matkassa tietysti kun tuo Lane täydellistä enkkua lähes puhuva oli mukana niin eipä siellä kielten kanssa ongelmia muutenkaan ollut. Ja nyt kun ehkä hotellista on tarpeeksi puhuttu ja mitään miinusta en löydä niin sanon vielä sen että ilmainen wifi yleisissä tiloissa ja loistava ilmastointi hotellihuoneessa oli kirsikka kakun päälle.

Kyllä mä voisin lähteä tuonne uudelleen vaikka heti.

IMG_9575

Ekan päivän auringonottojen jälkeen päätettiin lähteä kartan kanssa kohti kypros aukiota, eli risteystä josta erkanee monia eri teitä, jotka on täynnä erilaisia kauppoja ja ravintoloita.

IMG_9583IMG_9582

Aukiolle pääs monia eri reittejä, ekana päivänä valittiin reitti rantaa ja satamaa pitkin. Kuva Elli beachiltä, jossa pysty harrastamaan monenlaisia vesiurheilu juttuja.

IMG_9605IMG_9615

Tuolla rannalla tosin kun taidettiin ekoina päivinä yksi parituntinen viettää, jouduttiin pikku huiputuksen kohteeksi. Toki muistissa oli edellisten lomien tsydeemit, kaupittelijoitaja erilaisia myyjiä liikkuu ties missä, mutta silti meille kävi vähän hassusti. Siinä aurinko otellessa tuli pari miestä höpöttelemään kivoja, hakunamatataa ja semmosta ja kiepsautti mun käteen tuommoisen rannekorun, lankaahan tuo vaan. Siinä hetken jo ajattelin että ilmasta tää kai on, kun ei siinä kerenny itse mitään oikeen sanoa kun tapahtu vaan. Kun toinen miehistä oli iskeny Lanenkin käteen vastaavan ja meidän oli pitäny esittää toiveet ja jotain muuta outoa, niin olikin jo miehet pyytelemässä aika isoakin summaa kyseisistä rannekoruista..

Oppia sitten tuostakin otti, näki tosin että monet noita ottivat mutta tiesivätköhän hekään etukäteen mitä nuo maksavat. Haha no huvittihan tuo jälkikäteen ja mukavia ne miehet kuitenkin oli, mutta myyjiähän noita vaikka missä riittää, pitäisi osata vaan heti sanoa ei eikä lähteä edes katsomaan mitä tapahtuu...

IMG_9568

Kuumahan tuolla oli, joten ekana päivänä lähdin tämmöisissä vetimissä liikkeelle. Kauppoihin ei kuiteknaan bikineissä pääse, joten paita oli mukana, muuten olisi talutettu vartijan käsivarrella ulos kaupasta. Tuulista tuolla rannan läheisyydessä myös oli, joten ei ollut mitään ideaa lähteä liikeelle hiukset auki ellei halua nähdä päässä jäätävää takkupesää. Keskusta alueella kuitenkin oli suojassa tuulelta.

IMG_9595

Illalla piti tietysti juhlistaa alkanutta lomaa mutta eipähän meillä ollut pullonavaajaa... Nooh, ei aina voi mennä kaikki täydellisesti.

Lisää lomasta kuulette lähipäivinä! Nyt heitän salikamppeet niskaan ja lähen salille kattomaan onko musta sinne enää olleskaan..


19 comments:

  1. Anonymous26/7/14 16:03

    Ihana postaus!! :)

    ReplyDelete
  2. Ihania lomakuvia ja toi sun passikotelo on kyllä ihan mielettömän söpö!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiiitos!! nii se on ihana heh :)

      Delete
  3. Ihania kuvia ! :)
    Meille tuli kans Pariisissa pari semmosta miestä yhtäkkiä tekemään tollasia rannekoruja. Ne ei kuitenkaan pyytäny niistä ku yhen euron, mut olihan seki tavallaan pakko maksaa vaikkei ois halunnukaan, ku se koru oli jo ranteessa. Seuraavalla kerralla kyllä välttelen tollasia kaupustelijoita, ku eihän niistä ikinä tiedä kuinka paljon ne pyytää tommosesta korusta. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitoksiii! :) jooooo jatkossa osaa itekkin kyllä varoa ja sanoa suoraan ei :D

      Delete
  4. Anonymous26/7/14 16:56

    Siis wat, aika jännä ettei bikineis saa mennä muka kauppaa :-D Kuulostaa niin turhalta pilkunviilaukselta. No mut, ihanalta näyttää tänne ruudun toiselle puolelle noi kuvat, oi vitsi jos tonne itekin joskus pääsis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous26/7/14 20:55

      no onhan se nyt sinällään ihan selvä juttu että ei puolalasti mennä mihkää kauppoihin hilluun, vaik tuollaki on turisteja paljon, niin siel asuuasuu silti vaik kuin paljon porukkaa ja kyl mulla menis myyjänä hermot kälättäviin bikinit päällä kulkeviin epäkunnioittaviin turisteihin:D

      Delete
    2. kyllä mä ymmärrän sen ja tarkotin tolla enempi vaatekaupppoja, turistikaupat ja kojut sinnehä ois voinu vaikka kävellä alasti....................

      Delete
  5. Anonymous26/7/14 19:05

    Äidilleni kans kerran laitettiin väkisin ranteeseen tollanen koru Teneriffalla, hän vaan irrotti sen ranteesta ja antoi takaisin :-D luulin kans aluksi että ois ilmanen mutta kun kuuli että täytyy maksaa niin otti pois.

    Ja tarkotit varmaan että vaatekauppoihin ym ei saa mennä bikineissä mikä musta on ihan ymmärrettävää. Ei niin Suomessakaan tehdä. Niihin turistikauppoihin yms taas toki saa mennä bikineissä :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. jeps niin ois meidänki pitäny tehä..... ja joo sitä tarkotin! :D

      Delete
  6. Ompa ihania kuvia :-)

    ReplyDelete
  7. Anonymous27/7/14 19:31

    Aa ihanii kuvia! Pakko kysyy mistä noi sin vihreet bikinit on ja igssä näkyvä pinkki kimono? Tosi ihania!

    ReplyDelete
    Replies
    1. bikinit cubus ja kimono bershkasta.:)

      Delete
  8. Anonymous27/7/14 23:00

    Ihanaa, tää avas rhodoksen mielikuvaa paljon positiivisemmaksi! Mulla itselläni on siis suuntana sama hotelli parin päivän päästä :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. oi ihanaa pidä kivaaa!!!!

      Delete
  9. Oi ihania kuvia ja tekstejä!! <3 Oon itsekkin lähdössä Rodokselle ja vieläpä tuohon samaiseen hotelliin keskiviikko aamuna! Niin ihanan näköistä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitso paljon! voi että mäki haluun takas! pidä tosi hauskaaa <3

      Delete